maanantai 11. marraskuuta 2013

Mitä koulun uskonnontunnilla tulee opettaa sateenkaariperheistä?

Luin Metro-lehdestä tänään hyvän kolumnin: "Kaksi äitiä on ongelmakysymys oppikirjassa", ja haluan nyt jakaa sen teidän kanssanne.

“Millaisia ongelmia syntyisi, jos samassa perheessä asuisi kaksi äitiä?”
En ollut uskoa silmiäni kun bongasin kolmasluokkalaisen uskonnonkirjasta näin epäasiallisen kysymyksen.

Minulle ainakin tuli valitettavana uutisena se, että uskonnon oppikirjoissa ollaan sateenkaariperhevastaisia. Vaikka tiedänkin kirkon yleisen kannan (ja toisaalta kuitenkin epäyhteneväisen) on mielestäni yllättävää, että kouluissa opetetaan tämän kannan mukaisesti. Koulussa lähtökohtaisesti opetuksen tulisi mielestäni pohjautua ihmisoikeuksiin, ja uskonnon- sekä elämänkatsomuksentunneilla myös eettiseen kasvatukseen.

Perusopetuksen opintosuunnitelman mukaan uskonnon tunneilla tulisi opettaa lapselle tietoa, taitoja ja kokemusta rakentaa omaa identiteettiään ja maailmankatsomustaan. Kuulostaa pelottavalta, jos tähän lähtökohdaksi otetaan arvoja, jotka eivät tue tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Opetussuunnitelman mukaan tavoitteena on oppia uskontojen kulttuurillista ja inhimillistä merkitystä, sekä kasvattaa eettisyyteen - onko tämä sitä?

Ovatko kirjan tekijät tyystin unohtaneet sateenkaariperheiden olemassaolon? Miltä mahtaa tuntua tämän oppikirjan äärellä lapsesta, jonka vanhemmat ovat samaa sukupuolta?

Oma tytärpuoleni on aloittamassa koulussa ev.lut uskonnonopetuksen, ja toivoisin ettei hänen tarvitsisi kohdata omaa perhettään loukkaavia kysymyksiä. Onneksi hän käy Steinerkoulua, jossa ei käytetä oppikirjoja, joten toivottavasti hänen ei tarvitse lukea kyseistä uskonnonkirjaa.

Linkki kolumniin: http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolumni_kaksi_aitia_on_ongelmakysymys_oppikirjassa/
Lähde: Perusopetuksen opintosuunnitelma http://www.oph.fi/download/139848_pops_web.pdf (s. 192 alkaen)

Ja sitten vielä vähän muuta asiaa:

Olen perustanut Facebookiin tälle blogille oman sivun:  
https://www.facebook.com/saakotastaedespuhua?

Koska tavoitteenani on myös herättää keskustelua ajankohtaisista asioista, kysyisin teidän mielipidettänne:
Haluaisitteko tietoa (linkin muodossa) kiinnostavista ajankohtaisista (erityisesti seksologiaan) liittyvistä uutisista Facebookin blogini sivun kautta?
Tervetuloa tykkäämään!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ajankohtaisohjelmaa rasisimista ja tasa-arvosta Suomessa

SILMINNÄKIJÄ: Salaiset mamut

Kuvaus Yle Areenassa: "Miten suomalaiset suhtautuvat sinuun, jos näytät tai kuullostat ulkomaalaiselta. Silminnäkijän työryhmä teki testin. Toimittaja Sam Kingsley."

Klikkaa allaolevaa linkkiä katsoaksesi ohjelman:

http://areena.yle.fi/tv/2030052

Tätä on nyt aikaa katsoa vielä 24 päivää! 

Eihän tässä sinänsä mitään uutta ja yllättävää tullut, mutta silti järkytti tuo mittakaava tässä asiassa. Eihän tämä tietenkään mikään tieteellisen tutkimuksen kriteerejä täytä, mutta kertoo varmasti paljon.

Ylen uutisissa aiheesta kirjoitetaan seuraavasti:
"Testiryhmässä oli kolme pitkään Suomessa asunutta ja kieltä hyvin osaavaa henkilöä: yksi syntyperäinen, yksi venäläistaustainen ja yksi somali. Kaikilla oli sama peitetarina työkokemuksesta, tuloista ja koulutuksesta. Testaajat hakivat töitä, asuntoa ja yrittivät päästä yökerhoon samoilla edellytyksillä. He myös kokeilivat avuliaisuutta pyytämällä lainaksi kännykkää kadulla."
"Jokaista testiä varten pidettiin huolta, että olosuhteet olivat samanlaiset. Lisäksi tehtiin suuri määrä taustahaastatteluja."
Muuten, toimittaja itsekin on maahanmuuttaja, mutta vaaleaihoinen britti, joka tuskin hirveästi rasismiin omakohtaisesti törmää. 
- Suomella on kansainvälinen maine maana, joka kohtelee ihmisiä yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Täällä asuvana valkoihoisena englantilaisena tältä on tuntunutkin. Siksi testin tulokset olivat minulle shokki, kuvaa ohjelman toimittaja ja ohjaaja Sam Kingsley
Ihonvärillä väliä baarijonossa

"Ette nyt herran jestas tuu siitä ovesta sisään, kuittasi yökerhon ovimies somalitestaajille. Samaan aikaan valkoihoinen pääsi sisälle."

Tämä tapaus sattui somalitestaajien yrittäessä päästä LadyMooniin, joka on allekirjoittaneelle tuttu paikka (erityisesti joka kuun viimeisenä torstaina järjestettävän Anvil-klubin ansiosta, mutta mainostus sikseen). Jos LadyMooniin on jonoa (kuten yleensä viikonloppuisin), ovimies seisoo alhaalla ulkona ja katsoo paperit yms. jo siinä ovella. Hiljaisempina iltoina siinä saisikin "tyhmänä pönöttää" ties kuinka kauan. Sillon kuuluukin kävellä suoraan ylös narikkaan, jossa on myös ovimies ja muu järjestyksenvalvontahenkilökunta narikassa työskentelemässä, ja siinä kohtaa tarkistavat paperit jos kokevat sen aiheelliseksi. Tästä käytännöstä, että menen suoraan ylös ja narikkaan, en ole koskaan saanut mitään negatiivista palautetta. Toivoisin, että tämä ei johtuisi siitä, että olen vaaleaihoinen suomalainen nainen. Jos somalitestaajien sijaan tämä olisi tapahtunut parille suomalaiselle miehelle, sattumus olisi todennäköisesti kuitattu vahinkona, ja heidät olisi päästetty sisään. Eihän sitä voi tietää, että aukiolevan ravintolan ovea ei saa avata ilman lupaa? Tällöin ovessa tulisi lukea lappu: "ole hyvä ja odota ovimiestä tässä".


Keitä kutsutaan työpaikkahaastatteluihin?
"- Meillä on ollut pari tummaihoista miestä, niin kyllä siitä tulee sanomista. Mä en haluaisi olla rasisti ollenkaan, mutta mä vältän kyllä heitä tänne palkkaamasta. Just sen takia, että se on ikävää ja mä en halua kuulla niitä surullisia tarinoita, mitä ihmiset niille huutaa.
Näin kommentoi eräs työnantaja suomalaissyntyiselle testiryhmän jäsenelle työhaastattelussa.
Työryhmän jäsenet soittivat kymmeneen samaan työpaikkaan. Suomalainen jäsen sai kutsun kahteen haastatteluun, venäläistaustainen kahteen ja somali ei saanut yhteenkään. 
Yksi työnantaja kertoi somalihakijalle, että ei ole enää yhtään vapaata aikaa työhaastatteluun. Tämän jälkeen löytyi kuitenkin aika suomalaiselle hakijalle heti seuraavaksi päiväksi."
 Kuva: Yle Silminnäkijä
"Kumman heistä ottaisit töihin?"

Uskomatonta! "Mä en haluaisi olla rasisti ollenkaan, mutta..." Aivan! Plussaa siitä, että myöntää olevansa rasisti.

Kenellä on oikeus asua täällä?

"Myös vuokra-asuntoa hakiessa kohtelu oli erilaista. Somalitestaajaa kuulusteltiin tarkimmin, onko hänellä varmasti varaa maksaa vuokra. Testin kohteena oli 20 asuntoa. Suomalainen sai 10 kutsua esittelyyn, venäläinen 8 ja somali 7.Yksi vuokranantaja kutsui suomalaisen ja venäläisen esittelyyn saman tien, mutta somalihakijalle hän totesi että ”Sä voit laittaa sähköpostilla mulle yhteystiedot tulemaan, niin ilmoitetaan tilanne. Ja kannattaa kattoa, onhan siellä jotain edullisempaakin.”"
Tämä kuulostaa monen mielestä varmasti sanahelinältä, mutta jos olisin niin onnekkaassa asemassa, että mulla olisi yllinkyllin rahaa, sijoittaisin sitä erityisesti asuntoihin, joita sitten vuokraisin eteenpäin. Ja lähtökohdaksi ottaisin sen, että pyrkisin toiminnallani auttamaan niitä ihmisiä, joiden on yleensä hankalaa löytää asuntoa. Vuokraisin mielelläni asuntoa maahanmuuttajille, ja suomalaisistakin löytyy paljon ryhmiä, joiden on hankala saada vuokrattua asuntoa yksityisiltä markkinoilta, kuten opiskelijat, työttömät ja mielenterveyskuntoutujat tai muut pääsääntöisesti tuilla elävät, tai pätkätyöläiset, joiden tulonsaanti on epävarmaa ja vaihtelevaa. Nyt voitte kysyä: "Mitä järkeä, entä jos et saakaan yhtään vuokratuloja?". Toki keskustelisin ensin vuokranhakijoiden kanssa, jolla on epäsäännölliset tulot, heidän näkemyksistään omasta maksukyvystä. Jos maahanmuuttajataustainen olisi ilmoittanut saavansa säännöllistä tuloa, en kokisi tarvetta jutella hänen kanssaan erikseen asiasta (toisin kuin Silminnäkijän tapauksessa oli käynyt). Ja nämä työttömät ja muiden tukien saajathan ovat lähes poikkeuksetta hyviä vuokralaisia, kun usein vuokran maksaa Kela + sosiaalitoimi suoraan vuoranantajalle.
LOPUKSI: Testi todistaa syrjinnän
"Koe osoittaa todeksi yleisen käsityksen, että valkoinen länsieurooppalainen tulee kohdelluksi eri tavalla kuin venäläistä nimeä kantava henkilö, joka taas tulee kohdelluksi eri tavalla kuin somali."
"- Testimme oli pienimuotoinen, mutta jo siinä saimme taltioitua selviä todisteita syrjinnästä. Osa tapauksista tuntuu rikkovan myös lakia, kuvaa ohjelman toimittaja Sam Kingsley. Hän on itse muuttanut Suomeen vuosi sitten Iso-Britanniasta, jossa hän on tehnyt ajankohtaisohjelmia BBC:lle ja Channel 4:lle.
Ohjelman tulokset olivat samansuuntaiset kuin tuoreessa työnhakututkimuksessa ja asunnonhakututkimuksessa. Niiden mukaan venäläistaustaisen henkilön pitää lähettää kaksinkertainen määrä hakemuksia päästäkseen työhaastatteluun, ja joka seitsemäs vuokranantaja syrjii ulkomaalaistaustaista asunnon hakijaa." 



Lähteet: 
http://yle.fi/uutiset/silminnakija_paljastaa_syrjinnan_tyonhaussa_ja_baarijonossa/6885477
http://yle.fi/uutiset/salaiset_mamut/6860599
Työnhakututkimus: http://www.tem.fi/files/32827/TEMjul_16_2012_web.pdf
Asunnonhakututkimus: http://www.ihmisoikeusliitto.fi/images/pdf_files/Asuntoselvitys.pdf

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hetero Pride ja heidän natsitervehdyksensä

Eilen Facebookissa levisi kuva kahdesta Hetero Pride aktiivista uusnatsien kanssa, toivoin tämän todella olevan vitsi, mutta en valitettavasti yhtään yllättynyt, kun tänään luin uutisista, että kuva on aito.


"Hetero Priden järjestelyissä mukana ollut kangasalalainen kunnallispoliitikko Jani Viinikainen myöntää olleensa mukana tapahtuman jälkeen otetuissa natsikuvissa. Niissä hän tekee natsitervehdystä muiden Hetero Pridessä mukana olleiden henkilöiden kanssa."

Yle uutisissa aiheesta:

Julkisuuteen tuli Jani Viinikaisesta myös toinen kuva, missä esiitymisen hän myöhemmin myönsi Yle Uutisille. Tätä kuvaa ei mielestäni enää voi pistää minkään vitsin piikkiin, tai siihen, että olisi vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan.


Olen seurannut Facebookissa keskustelua Hetero Pride -kulkueen suljetussa ryhmässä, ja siellä on tullut monen kanta homoihin hyvin selväksi. Joukosta on toki moneksi, eivätkä kaikki siellä puhu homoista yhtä kärkkäin kielin. Kun kuitenkin "liikkeen" johtohahmot poseeraavat tällaisissa kuvissa, herää kysymys, onko tässä kuitenkin pohjalla rehellisesti vain homovastaisuus verhottuna "heteroiden oikeuteen" ja "homosaatioon"?

Päivitän vielä tähän linkin Ranneliike.net:n sivuille aihetta käsittelevään kommenttiin:
http://ranneliike.net/teema/heteropridella-monia-natsimielisia?aid=10315
Huomatkaa myös youtube video jutun lopussa, ei jätä paljoa arvailun varaan.
Ja tässä myös Salomaan haastattelu ja puheenvuoroja Hetero Prideiltä:
http://ranneliike.net/teema/heteropriden-puheenvuoroissa-runsaasti-homovastaisuutta?aid=10308

Pusumielenilmaus ja Hetero Pride

Viimeksi kirjoitin Venäjän suurlähetystöllä tapahtuvasta suutelumielenosoituksesta 8.9.2013. Olin paikalla puolisoni ja meidän nuorimmaisen lapsen kanssa, siellä oli hyvä henki ja oli oikein onnistunut mielenilmaus.

Olen myös erittäin tyytyväinen tapahtuman saamaan medianäkyvyyteen. Tässä linkkejä muutamiin uutisiin joihin törmäsin:

http://www.hs.fi/kaupunki/Suutelumielenosoitus+ker%C3%A4si+150+Ven%C3%A4j%C3%A4n+l%C3%A4hetyst%C3%B6lle/a1378604838060
http://yle.fi/uutiset/venajan_suurlahetyston_edustalla_suutelutempaus_protestina_homolaille/6820145
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090817461091_uu.shtml
https://blog.qruiser.com/qx.fi/199329/pari-sataa-kokoontui-lahetyston-eteen/

TV-mediasta ainakin Nelosen uutisoi tapahtumasta iltauutisissaan, ja siellä näymme myös perheeni kanssa:

http://www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutislahetykset/1183032-nelosen-uutiset

Medianäkyvyyttä sai huomattavasti enemmän eilen 21.9.2013 järjestetty Hetero Pride, jossa oli arviolta 50 - 70 ihmistä, kuin Venäjän suurlähetystöllä mielenosoittajia oli arviolta 150. Vastamielenosoittajia eilen Hetero Prideilla oli arviolta suunnilleen saman verran kuin itse Hetero Pridessä mielenosoittajia. Itse en ollut paikalla, ja pelkäsin mahdollisuutta, että vastamielenosoittajat voisivat oikeastaan esiintyä huonossa valossa. Sinne oli facebookin mukaan tulossa "Popcorn mielenosoitus", eli ihmisiä tulossa seuraamaan "show'ta". Toinen mielenosoittajien ryhmä oli "Homot heteroiden puolesta", joiden hauskoja kylttejä uutiskuvissa näkyikin. Ilmeisesti kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti eilen.

Tässä taas muutamia uutislinkkejä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013092117516277_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288601552104.html?pos=navnow
http://yle.fi/uutiset/hetero_pride_kerasi_itsensa_veroisen_vastamielenosoituksen/6842963
http://www.hs.fi/kotimaa/Hetero+Pride+j%C3%A4i+pienen+joukon+mielenosoitukseksi/a1379727589590

Lainaan tähän myös Setan facebook-sivuilta kannanoton aiheeseen:

"Heteropriden merkitys?
Sanottakoon selviö: Setassa ei tietenkään vastusteta niin heteroita kuin homojakaan. Miksikö 
edelleen olevista ongelmista ei vaieta vaan puhutaan (väitetty "elämöinti")?

Esimerkki: Venäjän huolestuttava hlbti-tilanne on ollut paljon esillä. Setasta puheenjohtajana 
osallistun tuki- ja yhteydenpitomielessä 
Pietarin Pride-tyyppiseen Queerfestiin. Kuvassa on näyttelyn lattialla oleva lineaarinen kartta
 homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista
eri maissa alkaen Ranskassa vallankumouksesta 1791, kuten aluksi Neuvostoliitossakin Stalinin 
päätökseen vuoteen 1933.


77 maassa homoseksuaalisuus on edelleen rikos, osassa voi tulla kuolemanrangaistus. Venäjällä 
"propagandalain" lisäksi ongelma on 
varsinkin, että jatkuvia viharikoksia ei tutkita tai ihmiset eivät uskalla niistä puhua. Sotshin 

olympialaisissa paras boikotti olisi paikallisten
 mukaan, että kunniavieraat eli valtionpäät boikotoisivat kisoja. Se vaikuttaisi eniten Putinin
 lempilapsiprojektiin.



Miksi tällaisista tai vastaavista ongelmista kotimaassa pitäisi vaieta? Se olisi raukkamaista, ei suinkaan
 "elämöintiä". Perinteiset pridet eivät ole ketään vastaan, eikä kyse ole erityisoikeuksista vaan tasa-arvosta. Siksi sinne osallistuu 
yhä 
enemmän myös heteroita. 

Kaikkien oikeuksien toteutuminen ja mahdollisuus elää omana itsenään on samalla kaikkien etu, se ei
 ole keneltäkään mitään pois ja vie 
Suomea parempaan suuntaan elää meille kaikille. Toivottavasti heteropridellakin tähdätään
 tähän.
 — 

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151609169638344&set=a.451909488343.235265.273737158343&type=1&relevant_count=1

Lisää "homosaatiosta" ja Hetero Pridestä myöhemmin!

Lopuksi muutama kuva suutelumielenosoituksesta Venäjän suurlähetystön edessä 8.9.2013.






sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Homopropagandalaki Venäjällä ja (pusu)mielenilmaus huomenna!

Lainaus mielenilmauksen tapahtumasta:


"This International event is NOT against Russia nor Russian people, it is ONLY an

 event AGAINST RUSSIAN'S ANTI-GAY LAWS" It an event about humans and

 humans rights, it is about RESPECT.



So please Respect all our sisters and brothers from any gender, social background,


 and sexual orientation from all over the world.


Nyt kaikki ystävät ja sydämen omaavat ihmiset tähän rakkauden täyteiseen

suutelutempaukseen protestoimaan Venäjän homopropagandalakia.
Tämä ei ole 


Venäjä-vastainen mielenilmaus, vaan homolain vastainen!


Show Your solidarity LGBTQ


With A Kiss In Front Of Your Russia Embassies OR Consulate, 3 pm, September 8,

 2013."

Linkki mielenilmauksen Facebook tapahtumaan:

https://www.facebook.com/events/534645946608709/545019852237985/

Venäjän homoprogapandalaki uudistus herättää huolestusta laajasti, ja hyvä niin. Toivon, että tähän saataisiin myös korkeammalta taholta tukea, ja voisimme jotenkin vaikuttaa Venäjän tilanteeseen, joka on äärimmäisen surullinen.

Tänään luin jopa kaksi surullista uutista aiheesta Helsingin Sanomien sivulla, uutisia on ollut rutkasti enemmän myös aiemmin.

Surullisin uutinen Venäjältä tänään oli uhka homojen lasten huostaanotosta. Luonnollisesti tästä enemmän surullisemman minulle tämä tekee henkilökohtaisesti, olevani homovanhempi.

Toivon, että moni tulisi huomenna mukaan mielenilmaukseen, tai muuten osoittaisivat tukea asiaan.

Tässä linkki Iltasanomien uutiseen:
http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288596594816.html

Tässä linkki Helsingin Sanomien uutiseen:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4+esitet%C3%A4%C3%A4n+homovanhempien+lasten+huostaanottoa/a1378431523496

Eilen Helsingissä oli myös toinen mielenilmaus liittyen Venäjän tilaisuuteen, sieltä kuulin myös surkeita uutisia. Lähdekritiikkiä toki harrastan, mutta lisään silti myös toisen mielenilmauksen tapahtumasivulta löytyneen henkilön kertomuksen tapahtumista:

"Poliisiväkivalta puhkesi äsken silmieni edessä perjantaina 17.50 Tehtankadulla Venäjän suurlähestystön edessä.

 En sano, että se oli brutaalia, mutta törkeätä ja ammatitaidotonta se oli. Olimme oyöräilleet ympäri Helsingin ja

 kaksi kertaa Venäjän lähetystön ympäri. Huusimme kuorossa: "Vapauttakaa Venäjän kaikki poliittiset vangit"

 Iloinen nuorten mielenosoitus, jossa jotkut pärisyttelivät pieniä rumpuja pyörräillessä.


Kun täysin raujanomainen mielenosoitus lähetystön edustalla oli päättynyt, näin näin ja kuulin selvästi: joku totesi


, että poliisi pidättää nyt pari mielenosoittaja ja sitten puhkesi pieni mellakka. Rotevat poliisit, 6 - 8 poliisia, 

käyttivät kovia otteita noin neljää mielenosoittajaa kohtaan.

Hetken olin hämmästyksestä hiljaa, kun poliisi kovakouraisesti käsitteli hentoja. parikymppisiä mielensoittajia ja 

kohotti kumipampun uhkaavasti hartioiden taakase. Huusin niin kovaa kuuin pystyin:

- Mitä te oikein teette! Eikö teillä ole mitäöän käyttäytymistapoja. Älkää hakatko nuoria!

Ei mitään vaikutusta. Sitten huusin:

- Miksi te pidätätte rauhallisia mielenosoittajia? Mitä he ovat tehneet

- No ainakaan sulle me ei sitä kerrota, totesi poliisi.

- Mä oon Suomen kansalainen. Mul on oikeus tietää.

- Ei kerrota sulle

- Älkää hakatko ihmisiä! Jos ne on tehneet pahaa, ottakaa kiinni rauhallisesti ja kertokaa, miksi pidätätte heidät.

Asfaltilla Venäjän surlähetystön edessä makaa hento, kaunis nuori, noin 20-vuotias nainen. Hänen silmänsä ova

t laajentuneet pelosta, kun poliisi on hänen päällään. Toinen, nuori hoikka mies on kasvoiltaan ja kaulaltaan täysin punainen.


Pelottavaa ja ironista. Vaadimme Venäjän suurlähetystön edessä poliittisten vankien vapauttamista ja

 suomalainen poliisi käy mielenosoittajien kimppuun kovin ottein. Ekiä poliisi selitä syytä käytökselleen."
Tässä linkki tapahtumiin HS:n sivuilta:

http://www.hs.fi/kaupunki/Poliisit+ottivat+yhteen+mielenosoittajien+kanssa+Helsingiss%C3%A4/a1378522055223

En ole ehtinyt kirjoittamaan blogiini pitkään aikaan, vaikka se on monesti ollut aikeenani, ja monesti on tullut aina vaan uusia aiheita mieleen. Toivon pystyväni pian jo paremmin yhdistämään opiskelu- ja perhe-elämän niin, että voisin ajoittain keskittyä myös näihin itseni kiinnostaviin asioihin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vasemmiston vapun viettoa

Tämä on niitä merkintöjä, jotka eivät liity mitenkään seksologiaan vaan ennemminkin sivuavat poliittisia näkökantojani. Tässä blogissa minun ei ole tarkoitus kirjoittaa itsestäni, ja omista menoistani, mutta nyt postaan vapusta liittyen politiikkaan.

Olimme siis puolisoni ja vauvamme kanssa vappupäivänä Vasemmiston Kansanjuhlassa Hakaniemen torilla. Siellä esiintyi Paleface, jonka keikka oli loistava, ja minulle tilaisuus oli herkistävä. Ilmassa väreili hyvää henkeä.

Tässä muutama Palefacen vasemmistolainen biisi, joka aina herkistää minut:

Riisto räppääjä

"edessä on maapallo,
äänessä on sydän"



Helsinki - Shangri-La




Vasemmistolaiseen musiikkiin jos haluaa tutustua, voi esim. tilata Vasurilla nimisen levyn alla olevasta linkistä:
http://www.vasurilla.fi/

Olen ollut viimeaikoina niin kiireinen, etten ole ehtinyt vielä kirjoittaa loppuun viime merkinnässäni mainitsemaani tulevaa merkintää. Toivottavasti hyvin pian saatte lukea sen.
 

Kenen joukoissa seisot?

torstai 25. huhtikuuta 2013

Sukupuolen moninaisuus avautuu

Tässä on iso, tärkeä ja ajankohtainen aihe!

Tulen toivottavasti pian palaamaan aiheeseen kattavemmin, kertoen myös, mitä on tämä sukupuolen moninaisuus. (Ei tule pitää sen tietämistä itsestään selvyytenä, on hienoa, että sinä tiesit!)

Nyt kuitenkin kerron lyhykäisesti tämän päivän pohdinnoistani. Yleisesti seksologian terminologiasta suunnittelen kirjoittavani myös mahdollisimman kattavasti myöhemmissä osissa.

Olen siis työharjoittelussa Sexpo-säätiöllä ja kävimme tänään vierailulla Setan toimistolla. Setan uusissa tiloissa en vielä ollutkaan käynyt, ja oli mukavaa päästä näkemään ja kuulemaan tarkemmin ja tuoreimmin, mitä Seta nyt tekee ja mitä Setalle kuuluu. :)

Sieltä sain mukaani paljon mielenkiintoista materiaalia, joista yksi oli Setan ja Transtukipisteen julkaisu "Sukupuolen moninaisuus". Voin suositella lämpimästi lukemaan tämän kattavan ja tiiviin materiaalin, tai yleisesti muualta aiheesta. Tätä lukiessani aloin pohtimaan korjattua/muutettua termiä aiheesta.

Eli aiemmin käytettiin termiä "sukupuolen vaihdos", joka ilmeisimmin koettiin liiaksi muiden määrittämäksi. Trans- ja intersukupuoliset ovat kuulemani mukaan itse toivoneet termin muutosta "sukupuolen korjaamiseksi".

Okei, sukupuolen vaihdos... Ei kuulosta hyvältä. Kuulostaa jotenkin kepeältä "vaihdoinpas tossa sitten sukupuolta ja..." asialta, jonka voisi itse vaan mielivaltaisesti päättää, johon pystyisi itse vaikuttaa, jonka pystyisi itse valita, siis kokemuksensa omasta sukupuolesta.

Sukupuolen korjaus... Ei sekään mielestäni ole paras mahdollinen termi, vaikka toki parempi kuin "vaihdos". Muiden sanomana siitä tulee mieleen, ovatko muut määrittelemässä sukupuolessa olevan jotain "korjattavaa", usein ehkä trans- tai intersukupuolisen mielestä on, mutta ei kai sitäkään saisi automaattisesti olettaa? Tuleeko sanasta "korjaus" liikaa tunnetta ulkopuolisesta paineesta? Vaikka sukupuolinen identiteetti olisi muuta, kuin biologinen yhteiskunnan tunnistama sukupuoli, ei se mielestäni automattiisesti tarkoita tarvetta "korjaukselle". Kai ihminen voi olla edelleen tyytyväinen omaan vartaloonsa ja viralliseen sukupuoleensa, jos saa kumminkin vapaasti toteuttaa hyväksi- ja omaksi kokemaansa sukupuolta. Ja korjaamisesta tulee mieleen, onko kyseessä vaatimus, että tulee olla joko mies tai nainen? Miksemme voisi kunnoittaa sukupuolen moninaisuutta, miksi tulisi valita ahtaiden raamien väliltä jompi kumpi?

(Nyt keskellä yötä tätä kirjoittaessani, olen jo kadottanut ajatukseni, joita päivällä oli tähän aiheeseen ja noihin termeihin. Kotiäidin aivot tulivat tilalle kotiin saapuessa, mutta tarkentelen toivottavasti näkemystäni vielä myöhemmin, mahdollisesti nukuttuani.)

Mutta aavistustakaan minulla ei ole siitä, mikä voisi olla hyvä, kuvaava ja arvottamaton termi asialle. Onko teillä asiaan mielipidettä tai näkemystä? Kuulisin mielelläni. Ja minua saa myös korjata, jos olen sanonut jotain mielestänne väärin.

Löysinkin tämän julkaisun myös netistä teille luettavaksi:
http://seta.fi/doc/seta_sukupuolen_moninaisuus_medium.pdf
Enjoy!

Eräs toinenkin asia nousi mieleeni tätä lukiessa, mutta palaan siihen myöhemmin.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kosketus

ja sen puute.

Iltauutisissa kuulin juuri ilmestyneestä kirjasta aiheeseen liittyen, Taina Kinnusen "Vahvat yksin, heikot sylityksin".

On aivan totta, että kulttuurissamme kosketetaan toisia vähän ja siihen suhtaudutaan osin aika erikoisesti, voisipa melkein sanoa kosketuksen olevan jollain tavalla tabu.

Minua surettaa nähdä vanhempia, jotka eivät kosketa lapsiaan, eivätkä anna heille mitään hellyyttä. Lapset saavat turvaa vanhempansa kosketuksesta ja tarvitsevat sitä. Kosketus on ihmisen perustarve, ja sitä ei tulisi evätä pieneltä ihmiseltä.

Mietimme juuri hetki sitten puolisoni kanssa omaa suhdetta vanhempiimme. Emme muista kertaakaan nähneemme vanhempiemme osoittavan toisilleen mitään hellyyttä. Äitini uusioliitosta muistan yhden suudelman. Tämä on ilmeisesti ollut tavanomaista kulttuurissamme? Onko vanhempien suutelu ja muu hellyys lasten nähden ollut tabuna kulttuurissamme?

Puolisoni tähän heitti tällaisen näkökannan: Voisiko omien vanhempiemme sukupolvella olla taas kokemuksia liiankin näkemisestä, johtuen tiiviistä asuinolosuhteista ja tiiviistä yhteisöistä, ja sen vaikutuksesta he eivät uskaltaisi enää mitään hellyyttä ilmaista lasten edessä? Vai onko tämä aina ollut näin kulttuurissamme? Mitä olette mieltä?

Omalta kannaltani uskon lapsille olevan tervettä nähdä vanhempiensa osoittavan rakkauttaan toisiaan kohtaan. Kaikissa siveyden rajoissa toki, mutta hellyys ja rakkaus on suhteessa tärkeää, ja se saa näkyä myös lapsille, uskon sen olevan vain ja ainoastaan hyvä asia.

Muistelin myös yläaste aikojani, silloin tuli tavaksi halata ystävien kanssa tavatessa ja hyvästellessä. Tämä tuntui sillon olevan suhteellisen uusi käyttäytymismalli, mistä saimme osakseen ajoittain ihmettelyä. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että tämä tapa tuntuu vakiintuneen ja levinneen, mielestäni on aivan ihanaa halata ystäviä. :) Milloin itse olette tutustuneet tähän tapaan, ja kuuluuko se teidän tapoihin?

Tässä linkki uutiseen: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1741184/suomalaiset-ovat-kosketuskammoista-kansaa

Tästä kirjasta oli kyse: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522473952

Luin myös työharjoittelussa kirjaa "Kunpa tuntisin sinut paremmin", kirjottajana Sue Johnson. Siitä tähän mielestäni aiheeseen liittyen pari lainausta:

 Uusi teoria kiintymyssuhteista:

”1930- ja 1940-luvuilla Amerikan sairaaloiden makuusaleissa kuoli joukoittain orpoja lapsia siksi, että he eivät saaneet tuntea  ihmisen kosketusta eivätkä voineet muodostaa tunneyhteyttä toisiin ihmisiin, vaikka muuten heistä huolehdittiinkin.”

Rakkaus parisuhteessa, rakkaus perheessä:

”Ajatus että yksi parhaista asioista mitä voit tehdä lapsillesi, on luoda rakastava suhde kumppaniisi, ei ole ylitunteellista, vaan tieteellinen tosiasia.”

Kuulen mielellänne ajatuksianne, teorioitanne, mielipiteitänne taikka krittiikkiä kommenteissa. Toivottavasti aihe koskettaa myös teitä. :)
 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tervetuloa!

Blogin nimeen inspiraationi sain Hugleikur Daggsonin kirjasta "Saako tälle edes nauraa?", jonka mustaan huumooriin rakastuin ensilukemalta (muistaakseni City-lehdestä).

Olen pitkään halunnut kirjoittaa näistä asioista, mutta pokkani ei ole riittänyt aiemmin.

Nyt olen ollut kolmisen viikkoa työharjoittelussa Sexpo-säätiöllä ja olen vahvasti inspiroitunut, mieleni on täyttynyt asioista, joista
                              - haluaisin puhua
                                   - haluaisin kirjoittaa
                                        - haluaisin kertoa
                                            -  haluaisin valistaa.

En takaa, että tekstini tulee olemaan laadukasta, tai että tulet löytämään siitä jotain uutta.
Toivoisin kuitenkin, että löytäisit ja toivoisin, että saisit uutta ajateltavaa. Toiveeni on herättää ajatuksia, keskustelua ja tunteita. Ajoittain tavoitteeni on shokeerata, herättää pohtimaan itse kunkin näkemyksiä. Toivon blogillani onnistuvani toteuttamaan edes jonkin edellä mainituista asioista, edes yhdelle lukijalle.