Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolumni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolumni. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. marraskuuta 2014

Lukuvinkkejä surffailun lomaan: Kritiikkiä mielenterveyslääkkeistä ja asiaa kamalien tekojen ymmärtämisestä

Olen tänään ehtinyt istuskelemaan koneella ja lukemaan vastaan tulleita mielenkiintoisia juttuja - ja sen kyllä huomaa! Meinaan siis päivittää jo toisen kerran tänään ja taas vähän aiheen vierestä.

Mielenterveys teemasta sekä laajemmin sosiaali- ja terveysalan tämän hetkisestä tolasta olisi paljon sanottavaa, mutta en ole siihen täällä syventynyt, enkä tälläkään kertaa pahemmin syvenny.

Jaan teille kuitenkin luettavaksi kriittiä Ketipinorista (tunnetaan myös nimellä Seroquel). Mielestäni kritiikki on aiheellista vähän laajemminkin, myös toisiin lääkkeisiin ja yleiseen mielenterveyshoidon nykytilaan. Tässä kuitenkin hyvä kirjoitus Ketipinorista ja erityisesti siitä ylettömästä lääkkeiden määräämisestä, usein ilman terapiaa tai keskusteluapua.

Ketipinorin vaaroista vaietaan Suomessa:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa

Minulla on tästä kyseisestä lääkkeestä vain huonoa sanottavaa, mutta en olekaan asiantuntija. Olen kuullut muutaman tästä kuitenkin hyötyneen, mutta vieroittautuminen on ollut työläs prosessi. Toki lääkkeisiin ja hoitoihin usein kuuluu myös negatiivisia puolia, valitettavasti. 

Etenkään ilman diagnoosia sitä ei kuitenkaan tulisi määrätä. Etenkään terveyskeskustasolla, ilman mitään muuta apua (terapiakontaktia, keskuteluapua jne.). Monia mielialalääkkeitä määrätään kokeilu mielessä liian herkästi.

Ketipinor on kehitetty lääkkeeksi skitsofreniaan ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, ei yleiseksi hyvän olon ja unen -napiksi. FDA (USA:n lääkehallinto) on sallinut lääkkeen käytön vain näihin kahteen sairauteen. Miksi sitä sitten määrätään ahdistukseen ja unettomuuten, ilman mitään diagnooseja tai mielenterveyshoitoa?

Lisää aiheesta voit lukea ylläolevast linkistä.

--------------------------------------------------------------

On minulla toinenkin kirjoitus, jonka haluan jakaa kanssanne.

Miksi kamalien tekojen ymmärtäminen on tärkeää:
http://kutri.net/blog/2014/11/miksi-kamalien-tekojen-ymmartaminen-tarkeaa/

En lähde referoimaan tätä tekstiä, koska mielestäni se olisi syytä lukea kokonaisuudessaan.

Blogin kirjoittaja Katri Manninen kirjoitti myös viime kuussa tapahtuneesta perhesurmasta, jossa perheenäiti ajoi bussia päin lapsensa kyydissä. Tämä kirjoitus herätti paljon kuumia tunteita somessa. Vielä linkki siihen kirjoitukseen: http://kutri.net/blog/2014/10/ennen-kuin-tuomitset-lapset-tappaneen-aidin-lue-tama/

Aiemmassa tekstissä käytetään esimerkkinä pedofiliaa, joka on itseasiassa aihe, josta haluaisin kirjoittaa myös itse. Tulen toivottavasti palaamaan siihen, mutta toisella kertaa sitten.

-------------------------------------------------------------------

Ja vielä yksi lukuvinkki, mielenkiintoinen essee.

Oliko jumalten kuolema suuri voitto?:
http://www.hs.fi/tiede/a1396401756357

Tiede on korvannut uskonnot maailman selittäjinä. Silti se ei tunnu ihmiselle riittävän. Näin analysoi tiedesivujen uuden esseepalstan avaava Jani Kaaro.


Lukuiloa! Jälleen, saa kommentoida. ;)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tasa-arvoa vailla

Totesin, että tästä aiheesta ei voi kirjoittaa liikaa. Ainakaan niin kauan kuin avioliittolakia ei muuteta. Tästä aiheesta on moni kirjoittanut niin hienosti, että ajattelin, ettei minun panostani tähän tarvittaisi. Sain kuitenkin muualta tehtäväksi kirjoittaa aiheesta ja jaan sen nyt kanssanne:

Tasa-arvoinen avioliittolaki kuohuttaa edelleen mediassa ja somessa, kahvipöydissämme ja mielissämme. Se jakaa perheitämme ja jakaa päättäjiämme. Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee eduskunnan käsittelyyn näinä viikkoina ja aiheesta huudellaan vahvasti puolesta ja vastaan.
Kolumnissaan ”Jo vartin pohdinta paljastaa: Homojen avioliitto on sittenkin okei” toimittaja Juhani Mykkänen ottaa kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Mykkäsen kolumni on julkaistu verkossa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 7.11.2014. Kolumniinsa Mykkänen on kerännyt erilaisia vasta-väitteitä tasa-arvioista avioliittolakia vastaan ja kumoaa ne systemaattisesti.
On kummallista, miten näin päivänselvästä asiasta saadaan aikaan näin suuri poru. Luulisi meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme tasa-arvon olevan jo itsestäänselvyys. Vastalauseita riittää aloitetta vastaan ja Mykkänen on koonnut kolumniinsa ”lunttilapun” 13 yleisestä vastalauseesta.
Ensimmäinen vastalause koskee lisääntymistä "Avioliitto on tarkoitettu pareille, jotka voivat saada lapsia." ja tähän Mykkänen on heittänyt aivan yhtä yksinkertaisen vastaväitteen. Eiväthän kaikki edes halua tai voi lisääntyä, riippumatta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Ja lesbokin voi saada lapsen, riippumatta liitostaan, jos vain on hedelmällinen. Homostakin voi tulla isä, mutta nykyinen lainsäädäntö ei ole ihanteellinen tähän. En sano etteikö lakimuutoksia, adoptointia ja keinohedelmöitystä tarvittaisi, totean vain, että ”jotka voivat saada lapsia” –väite ei ole validi.
Juhani Mykkänen nostaa kolumnissaan esiin myös hauskan väitteen “Homojen seksi ei ole luonnollista.". Entäpä jos jätettäisiin se luonnollisuuden määritteleminen biologeille? Monesti tähän liitetään väite, ettei homoseksuaalisuutta esiintyisi luonnossa eläimillä. No, kyllä sitä esiintyy (noin 1500 lajilla), kuten sukupuolenkin moninaisuutta. Aivan luonnollisia asioita. Lisäksi väite rajaa luonnolliseksi seksiksi penis-emätinyhdynnän, aika rajoittunutta näin nykyaikaisin silmin. Tapoja harrastaa seksiä on suunnilleen yhtä paljon kuin on ihmisiä, jotka harrastavat seksiä.

Sateenkaariperheen äitinä luonnollisesti tartun väitteeseen “Lapsi tarvitsee sekä isän että äidin. Muuten hän kasvaa kieroon tai homoksi.", johon Mykkänenkin on jo hienosti vastannut muun muassa näin ”Jos kaksi vanhempaa on niin tärkeä asia, eiköhän kielletä lapset myös yksinhuoltajilta.”. Uskoisin meistä jokaisen tuntevan jonkun yksinhuoltajan tai uusperheen, tulisiko heiltä ottaa lapset pois etteivät vain ”kasva kieroiksi”? Ja millä perusteella heteroydinperheen uskotaan olevan tae hyvästä kasvatuksesta ja turvallisesta elinympäristöstä lapselle? Lopuksi Mykkänen lisää ”Johti homouteen mikä tahansa, homoksi paljastumista ei tarvitsisi murehtia, jos alkaisimme kohdella toisiamme tasavertaisesti – esimerkiksi avioliittolainsäädännössä.” Niinpä.

Väitettä “Homoparin lapsia kiusattaisiin koulussa." vastaan on jo ihan oikeaa tietoakin eikä vain arvailuja. Ei heitä kiusata. Tai jos kiusataan niin syy löytyy toisaalta. Homoparien lapsia on valtavasti ja niitä on ollut ennenkin, silloin tosin niistä harvempi tiesi. Mykkänen nostaa esiin sen tärkeimmän pointin eli ” Jos heteroparien lapset kiusaavat homoparien lapsia, olisiko syytä pohtia, miten heteroparit onnistuisivat kasvattamaan lapsia, jotka eivät ole koulukiusaajia?”. Lapset ovat niin ihanan ennakkoluulottomia, että heille ei tulisi mieleenkään tuomita ketään ilman aikuisten kannustusta siihen. Lapsille kaikki on luonnollista ennen kuin aikuinen tekee siitä luonnotonta ja muokkaa omilla asenteillaan lapsen näkemyksiä maailmasta. On aivan hullua lähteä rakentamaan maailmaa koulukiusaajien (tai heidän vanhempiensa) malliin. Mykkäsen sanoin kielletään sitten lasten teko myös niiltä, joilla on ”liian vähän rahaa tai liian paljon rahaa, huonokuntoinen auto, lapsille mahdollisesti periytyvä tarve pullonpohjasilmälaseille tai mikä tahansa muu ominaisuus, jonka takia lapset saattavat tulla kiusatuiksi”.

Kansalaisaloitteesta puhuttaessa on naurettavaa esittää argumentti “Tasa-arvoista avioliittoa puoltava lakialoite on valmisteltu huonosti.". Kyse on siis KANSALAISaloitteesta, ei laki-/virkamiesaloitteesta. Ja sen on lähetetty juuri niille päättäville elimille, joiden työhön kuuluu puhua sujuvasti byrokratiaa.

Ei tarvitse olla historiantutkija tyrmätäkseen väitteen "Avioliittoinstituutiota ei kuulu muuttaa, koska se on aina ollut tällainen.". Mykkänen nostaa esiin ajan Yhdysvalloissa, jolloin tummaihoiset eivät saaneet mennä naimisiin valkoihoisten kanssa. Perinteisesti Euroopassa avioliitto on ollut kahden perheen välinen taloudellinen sopimus, johon rakkaudella ei ole ollut osaa eikä arpaa. Tällainenko se vielä nykyäänkin on?

Häpeällinen väite on tämäkin “Miksi Suomen pitäisi näyttää suuntaa? Palataan asiaan, kun Ruotsissa tai Norjassa on tällainen laki.", koska faktojen puutteen lisäksi siitä uupuu kaikki ihmisyys. Suomi on muuten ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole tasa-arvoista avioliittolakia. Aivan kuin ihmisoikeudet ja tasa-arvo olisi jotain mitätöntä ja häpeällistä – ”ei koske minua”. Niin. Miksi ihmeessä meidän pitäisi näyttää suuntaa? Olisihan ihmisoikeuksien vaaliminen todella huonoksi meidän imagollemme. Olihan se naisten äänioikeuskin suuri virhe. Puhumattakaan naisista politiikassa. Kuka ne eduskuntaan päästi?

Kolumnissa on käsitelty myös väitettä “Raamattu sanoo, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia." Raamatusta voidaan vääntää maailman tappiin asti. Mutta miksi, kun se koskettaa vain osaa suomalaisista? Ja vielä aika pientä osaa läheisesti. Tähän nivoutuu suuri kysymys valtion ja kirkon erottamisesta. Kuinka paljon uskonnoilla saa olla valtaa nykyajan yhteiskunnassa? Kuka päättää millä uskonnoilla valtion lait määritellään?

Vastaus väitteeseen “Homoilla on jo rekisteröity parisuhde. Miksi se ei riitä?" on yksinkertainen – koska se ei ole tasa-arvoa. Lisäksi se on vastaan YK:n laatimia ihmisoikeuksia. Eiköhän jo olisi aika lopettaa turha vastaan vänkääminen ja edetä täällä takapajulassakin ihmisoikeusasioissa.

--------------------------------------------------------------------------------

Luettuani Tahdon2013 -kampanjan uutisia mieltäni jäi askarruttamaan kysymys.

Lainaus uutisesta:
Äänestyksessä kuusi valiokunnan jäsentä kannatti ja kymmenen vastusti aloitteen hyväksymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että aloitetta valmisteleva lakivaliokunta tulee esittämään eduskunnan täysistunnolle valiokunnan kantana, että aloitetta ei tulisi hyväksyä.
Valiokunta laatii tätä varten mietinnöksi kutsutun lausunnon, jossa hylkäyspäätös perustellaan.
Miten, miten he aikovat tämän perustella?

Jään odottamaan innolla ja kauhulla.

Lisäksi, ystäväni esitti toiveen kuulla lisää sukupuolenmoninaisuudesta eläimillä. Jahkan ehdin, kaivelen siitä jotain matskua arvon lukijoilleni.

Linkki Tahdon2013 -kampanjan uutiseen: http://www.tahdon2013.fi/uutiset/mita-marraskuussa-tapahtuu/
Linkki Juhani Mykkäsen kolumniin: http://nyt.fi/a1305895246029



perjantai 11. huhtikuuta 2014

Lisää aiheesta: Raiskauksen uhrin syyllistäminen

Keskustelu käy kuumana sosiaalisessa mediassa sekä lehdistössä. Hyvä niin, keskustelu on aina hyvästä.


En sano, että on ehdottoman huono asia keskustella raiskatuksi tulemiseen mahdollisesti altistavista tekijöistä. Mielestäni keskustelusta vain puuttuu näkökulma siitä, mitä voisimme tehdä jotta ei raiskattaisi. Siis mikä auttaisi näitä miehiä, jotka raiskaavat, etteivät he raiskaisi? Tässä keskustelussa ollaa pyöritty mielestäni liikaa naisten asemassa, nyt tulisi miettiä myös muiden sukupuolien näkökulmia asiaan, myös uhrin asemassa. Raiskauksen uhka ja uhriksi joutuminen koskettaa jokaista sukupuolta, ikään katsomatta. Ja tällaisessa keskustelussa on myös hyvä muistaa välttää syyllistämättä kaikkia miehiä ja näkemästä kaikkia miehiä potentiaalisina raiskaajina, jotka tilaisuuden tullen käyttäisivät ihmistä hyväksi. Aivan samalla tavalla kun ei tulisi myöskään nähdä humalaista naista automaattisesti halukkaaksi ja syylliseksi.
Olen kuitenkin suuresti ilahtunut siitä, kuinka paljon keskustelua on herännyt ihan omien Facebook kavereiden keskuudessa ja heidän statuksissaan. Anonyymit kommentoinnit uutisiin ovat tosin osin minua järkyttäneet.

Keskustelun (tällä kertaa) aloitti Tallink Siljan henkilöstöjohtajan kommentti laivalla tapahtuneista raiskauksista. Edellisessä kirjoituksessa linkkasin Helsingin Sanomien uutisen, tässä myös linkki Ilta Sanomien uutiseen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040918200946_uu.shtml

Helsingin Sanomissa on julkaistu tänään myös mielipidekirjoitus, jossa kerrotaan yksittäisestä tapauksesta seuraavasti:

"Abiristeilyn valvojana olleen opettajan mukaan laivayhtiö Tallink Siljan henkilökunta tarjosi raiskauksen uhrille ensiavuksi promillemittaria.Raiskatuksi joutuneelta tytöltä myös penättiin kirjoittajan mukaan toistuvasti, haluaako hän todella vielä selvitellä asiaa.
"Kaikesta paistoi läpi liiankin tuttu raiskauksen uhrin syyllistäminen ja nöyryyttäminen. Lisäksi laivayhtiön toimet tekijän kiinnisaamiseksi olivat näennäisiä", opettaja kirjoittaa. " 
Asiasta on kirjoitettu myös Nyt-liitteeseen kolumni: http://nyt.fi/a1305811578078?ref=hs-hitaat-e-2
Unohdin muuten vielä viime kirjoituksessa mainita neuvontatuen lisäksi rikoksen uhriksijoutuneiden tuen. Toivottavasti monella on mielessä, että tukea saa ja saa hakea, mutta myöskään aihetta tuskin voi liikaa painottaa.
Jos olet joutunut raiskauksen tai hyväksikäytön uhriksi, muista:
1. Se ei ole koskaan, missään tilanteessa sinun vikasi!
2. Sinulla on oikeus hakea ja saada tukea.
3. Ensisijaisesti hakeudu poliisin kautta lääkärintutkimuksiin.
4. Älä jää yksin asian kanssa.
5. Olet yhtä arvokas ihminen nyt kuin aiemminkin. Vaikka kohtaisit syyllistämistä, et saa uskoa siihen, usko oikeuksiisi.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mitä koulun uskonnontunnilla tulee opettaa sateenkaariperheistä?

Luin Metro-lehdestä tänään hyvän kolumnin: "Kaksi äitiä on ongelmakysymys oppikirjassa", ja haluan nyt jakaa sen teidän kanssanne.

“Millaisia ongelmia syntyisi, jos samassa perheessä asuisi kaksi äitiä?”
En ollut uskoa silmiäni kun bongasin kolmasluokkalaisen uskonnonkirjasta näin epäasiallisen kysymyksen.

Minulle ainakin tuli valitettavana uutisena se, että uskonnon oppikirjoissa ollaan sateenkaariperhevastaisia. Vaikka tiedänkin kirkon yleisen kannan (ja toisaalta kuitenkin epäyhteneväisen) on mielestäni yllättävää, että kouluissa opetetaan tämän kannan mukaisesti. Koulussa lähtökohtaisesti opetuksen tulisi mielestäni pohjautua ihmisoikeuksiin, ja uskonnon- sekä elämänkatsomuksentunneilla myös eettiseen kasvatukseen.

Perusopetuksen opintosuunnitelman mukaan uskonnon tunneilla tulisi opettaa lapselle tietoa, taitoja ja kokemusta rakentaa omaa identiteettiään ja maailmankatsomustaan. Kuulostaa pelottavalta, jos tähän lähtökohdaksi otetaan arvoja, jotka eivät tue tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Opetussuunnitelman mukaan tavoitteena on oppia uskontojen kulttuurillista ja inhimillistä merkitystä, sekä kasvattaa eettisyyteen - onko tämä sitä?

Ovatko kirjan tekijät tyystin unohtaneet sateenkaariperheiden olemassaolon? Miltä mahtaa tuntua tämän oppikirjan äärellä lapsesta, jonka vanhemmat ovat samaa sukupuolta?

Oma tytärpuoleni on aloittamassa koulussa ev.lut uskonnonopetuksen, ja toivoisin ettei hänen tarvitsisi kohdata omaa perhettään loukkaavia kysymyksiä. Onneksi hän käy Steinerkoulua, jossa ei käytetä oppikirjoja, joten toivottavasti hänen ei tarvitse lukea kyseistä uskonnonkirjaa.

Linkki kolumniin: http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolumni_kaksi_aitia_on_ongelmakysymys_oppikirjassa/
Lähde: Perusopetuksen opintosuunnitelma http://www.oph.fi/download/139848_pops_web.pdf (s. 192 alkaen)

Ja sitten vielä vähän muuta asiaa:

Olen perustanut Facebookiin tälle blogille oman sivun:  
https://www.facebook.com/saakotastaedespuhua?

Koska tavoitteenani on myös herättää keskustelua ajankohtaisista asioista, kysyisin teidän mielipidettänne:
Haluaisitteko tietoa (linkin muodossa) kiinnostavista ajankohtaisista (erityisesti seksologiaan) liittyvistä uutisista Facebookin blogini sivun kautta?
Tervetuloa tykkäämään!