Liian lyhyt hame

Tämä on valitettavasti jo ihan liian klassikkoaihe. Todella syvään juurtunut ajatusmalli joidenkin päässä, eikä edes ainoastaan miesten.

Mikään ei missään olosuhteessa oikeuta ketään, miestä taikka naista, tyttöä taikka poikaa, toista ihmistä raiskaamaan taikka seksuaalisesti hyväksikäyttämään. Tai muuta sukupuolta edustavaa.

Miksi edes tästä aiheesta pitää puhua? No siksi, että tämä asia ei tunnu olevan vieläkään mikään itsestäänselvyys. Ja aivan liian moni raiskatuksi joutunut, on tullut hyväksymään tämä ajatusmallin. Tästä syystä edelleen moni raiskaus jää ilmoittamatta, rikosilmoitus tekemättä – koska uhria syyllistetään ja tämä itse heikossa tilassa sen menee uskomaan.

Luin tänään aiheesta uutisen. Yritän usein löytää synkistäkin aiheista jotain positiivista, jotain mistä voisi olla hyötyä, mistä voisi oppia tai minkä voisi kääntää hyödykseen. Tästä uutisesta positiiviseksi puoleksi löysin sen, että sain siitä inspiraation kirjoittaa pitkästä aikaa. Joku voisi ajatella, että ehkä liian optimistinen idea, mutta toive kuitenkin: Toivon, että tämän lukisi edes yksi ihminen, joka muuttaisi käsitystään asiasta tai edes yksi ihminen, joka voisi luopua itsensä syyttelystä, jos on tullut kohdelluksi väärin.

Otsikko tulee nuorisokirjasta "Liian lyhyt hame", jonka on kirjoittanut Christina Nord Wahldden. Luin tämän kirjan sen verran nuorena, että olin hieman tolaltani, mutta sain siitä myös paljon ajateltavaa, josta on ollut hirveästi apua. Ja tällaiset riskit on hyvä tiedostaa ajoissa, ennenkuin on liian myöhäistä. Valitettavasti uskoisin, että hyvin moni nainen (tai muu) tulee kohtaamaan seksuaalisen hyväksikäytön uhkan jossain vaiheessa elämää, olkoon se sitten "vain" häirintää tai uhkaavan oloinen tilanne.

Vanhemmille sanoisin: En tiedä onko aiheesta puhuessa syytä varoa turhaa pelon lietsontaa, mutta seksuaalivalistuksen yhteydessä on tärkeää kertoa nuorelle, mikä on ok ja mikä ei ole, ja mitä sitten kannattaa tehdä. Lisäksi voisi olla hyvä miettiä miten tukea nuorta (ikätason mukaan) miettimään näitä asioita. En pitäisi liioitteluna myöskään etukäteen oman toimintasuunnitelmien miettimistä. Jos oma lapsesi tulisi kohtaamaan tällaisen tilanteen, on suuri riski joutua itse paniikkiin, jolloin ei ehkä tietäisi miten toimia. Olen kuullut tapauksesta, jossa nuoren äiti ei reagoinut mitenkään. Reiluun kymmeneen vuoteen aiheesta ei ole puhuttu mitään, eikä nuorta tuettu asian hoitamisessa millään tasolla vaan hän jäi asian kanssa aivan yksin. Aikuisiällä hän onneksi itse hakeutui terapiaan, mutta siinä vaiheessa oli jo sairastunut post traumaattiseen stressihäiriöön.

Ja nuorille sanoisin: Puhukaa vanhemmillenne. Jos he eivät ole valmiita keskustelemaan aiheesta, hae tietoa muualta. Voit myös keskustella kouluterveydenhoitajan tai muun virallisemman tahon kanssa. Myös netistä saa asiallista ammattilaisen apua. Voit kääntyä esimerkiksi Sexpon neuvontapalveluiden puoleen tai E-Talon puoleen.

Sexpon seksuaalineuvonta: http://www.sexpo.fi/palvelut/nettineuvonta/

E-Talo: http://e-talo.fi/

Tänään lukemani uutinen: 

Tallink Siljan henkilöstöjohtaja: Naisten ajateltava omaa juomistaan laivoilla

Uutisesta lainattua: "Tukholman poliisin mukaan raiskausten määrä riippuu alkoholin anniskelun määrästä."

"Naisten tulee miettiä, kuinka paljon he juovat. He tietävät, mihin se voi johtaa", sanoo Ausmees Kalla Faktan toimittajalle

Vaimoni sanoja lainaten: Mitäpä jos: Miesten muistettava, ettei mihin tahansa reikään saa tunkea kysymättä lupaa - edes laivalla?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1397019580625?jako=6cc87b0d6dd40faacb2208395a31bf44&ref=fb-share

Linkki kirjasta kertovaan "Joken kirjanurkka":n kirjoitukseen: http://joklaaja.blogspot.fi/2011/04/liian-lyhyt-hame.html

PÄIVITYSTÄ:

Löysin Facebookista linkin aiheesta kirjoitettuun asialliseen kolumniin, suosittelen.
http://nyt.fi/a1305811578078?ref=hs-hitaat-e-2

Kosketus

ja sen puute.

Iltauutisissa kuulin juuri ilmestyneestä kirjasta aiheeseen liittyen, Taina Kinnusen "Vahvat yksin, heikot sylityksin".

On aivan totta, että kulttuurissamme kosketetaan toisia vähän ja siihen suhtaudutaan osin aika erikoisesti, voisipa melkein sanoa kosketuksen olevan jollain tavalla tabu.

Minua surettaa nähdä vanhempia, jotka eivät kosketa lapsiaan, eivätkä anna heille mitään hellyyttä. Lapset saavat turvaa vanhempansa kosketuksesta ja tarvitsevat sitä. Kosketus on ihmisen perustarve, ja sitä ei tulisi evätä pieneltä ihmiseltä.

Mietimme juuri hetki sitten puolisoni kanssa omaa suhdetta vanhempiimme. Emme muista kertaakaan nähneemme vanhempiemme osoittavan toisilleen mitään hellyyttä. Äitini uusioliitosta muistan yhden suudelman. Tämä on ilmeisesti ollut tavanomaista kulttuurissamme? Onko vanhempien suutelu ja muu hellyys lasten nähden ollut tabuna kulttuurissamme?

Puolisoni tähän heitti tällaisen näkökannan: Voisiko omien vanhempiemme sukupolvella olla taas kokemuksia liiankin näkemisestä, johtuen tiiviistä asuinolosuhteista ja tiiviistä yhteisöistä, ja sen vaikutuksesta he eivät uskaltaisi enää mitään hellyyttä ilmaista lasten edessä? Vai onko tämä aina ollut näin kulttuurissamme? Mitä olette mieltä?

Omalta kannaltani uskon lapsille olevan tervettä nähdä vanhempiensa osoittavan rakkauttaan toisiaan kohtaan. Kaikissa siveyden rajoissa toki, mutta hellyys ja rakkaus on suhteessa tärkeää, ja se saa näkyä myös lapsille, uskon sen olevan vain ja ainoastaan hyvä asia.

Muistelin myös yläaste aikojani, silloin tuli tavaksi halata ystävien kanssa tavatessa ja hyvästellessä. Tämä tuntui sillon olevan suhteellisen uusi käyttäytymismalli, mistä saimme osakseen ajoittain ihmettelyä. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että tämä tapa tuntuu vakiintuneen ja levinneen, mielestäni on aivan ihanaa halata ystäviä. :) Milloin itse olette tutustuneet tähän tapaan, ja kuuluuko se teidän tapoihin?

Tässä linkki uutiseen: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1741184/suomalaiset-ovat-kosketuskammoista-kansaa

Tästä kirjasta oli kyse: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522473952

Luin myös työharjoittelussa kirjaa "Kunpa tuntisin sinut paremmin", kirjottajana Sue Johnson. Siitä tähän mielestäni aiheeseen liittyen pari lainausta:

 Uusi teoria kiintymyssuhteista:

”1930- ja 1940-luvuilla Amerikan sairaaloiden makuusaleissa kuoli joukoittain orpoja lapsia siksi, että he eivät saaneet tuntea  ihmisen kosketusta eivätkä voineet muodostaa tunneyhteyttä toisiin ihmisiin, vaikka muuten heistä huolehdittiinkin.”

Rakkaus parisuhteessa, rakkaus perheessä:

”Ajatus että yksi parhaista asioista mitä voit tehdä lapsillesi, on luoda rakastava suhde kumppaniisi, ei ole ylitunteellista, vaan tieteellinen tosiasia.”

Kuulen mielellänne ajatuksianne, teorioitanne, mielipiteitänne taikka krittiikkiä kommenteissa. Toivottavasti aihe koskettaa myös teitä. :)